Ohjeen olen napannut Pullahiiren -blogista jota ahkerasti seurailen. Tästä on tullut meidän perheen lemppareita. Tämän voi tehdä myös talvella pakastetuista omaneviipaleista – hieman pidempi paistoaika, mutta muuten tulee hyvä. Samoin pähkinät voi vaihtaa omaan lemppariin, mutta meillä uppoaa Cashey :) Piirakasta tulee hieman karamellisoitunut ja rapsakka, mutta aivan taivaallinen!

Pohja:

150 g voita (jääkaappi kylämä)

1,5 dl sokeria (intiaanisokeri käy tähän loistavasti)

3,5 dl jauhoja (2 dl täysjyvä/graham ja loput tavallista)

–> huom, tähän voi käyttää Jytte (tumma) jauhoja, jolloin määrä on vajaat 3 dl!!

* Mittaa kaikki aineet yleiskoneeseen (sellainen alaterä paras) ja surauta sekaisin. Pohjasta tulee kuivan tuntuinen, mutta levittyy käsin painelemalla (lasi)vuoan pohjalle. Pohjan ei tarvitse kohota juurikaan reunoille, riittää että se on tasaisesti pohjalla.

Täyte:

noin 6 omenaa, itse pidän että omenia on paljon

1 dl sokeria

1 tl kanelia

2 tl vaniljasokeria

1 dl casheypähkinöitä tai muita mieleisiä

 

* Murskaa pähkinät yleiskoneessa (ei tarvitse pestä pohjan jälkeen).

* Sekoita sokeri, mausteet ja pähkinät omenoihin joka kumotaan pohjan päälle – saa olla hieman kukkurallaan!

* Paista 175 astetta noin 35 minuuttia tai kunnes saanut väriä ja omenat pehmentyneet ja hieman karamellisoituneet :)

* Herkutellaan hieman jäähtyneenä.

Leave a Reply